Menin käymään tutun eukon luona Kuopiossa. Keitimme siinä kahvit ja kertasimme luettuja kirjoja. Tuli väittely onko Antti Tuuri kuullut tarinat jostain ja kirjoittanut ne vai ihan vaan omasta päästä saanut mestarin tekstiä aikaiseksi. Oli ihan helvetillinen helle eikä oikein voinut olla mitenkään päin ilman otsasta sinkoavaa hikeä. Sanoin, että menen parvekkeelle vetämään happea jos sielläkään sitä saa, eukko tuli perässä ja kantoi kylmää vettä kannussa, asetteli lasin pöydälle ja sanoi että hän käy äkkiä kaupassa, oottele siinä, saat kohta oluen. Laittoi oven perässään kiinni ja minä siinä siemailin vettä. 

Parveke oli lasitettu ja tietysti lasit olivat kiinni. Hirveä helleahdistus iski minuun, ei siinä auttanut edes veden jääpalat. Yritin avata oven, että menen sisätiloihin. Ei perkele. Ovi oli lukossa. Hermostuin. Yritin nykiä ovea auki. Ei auennut. Ai jumalauta. Aaaah!!! Hyppäänkö parvekkeelta! Täällä on sata astetta lämmintä! Ei! Huusin lasien välistä ulos: auttakaa! Avatkaa nyt jumalauta joku ovi! Perkele! Jymisytin ikkunoita - aaaaarhh! 

Vihdoin näin tutun talkkarin pihalla ja huusin parvekkeen ikkuinoiden välistä sille kaikki kirosanat ja uhkaukset, että jos se ei nyt tule avaamaan ovea niin minä tapan kaikki.

------

Tulen kaupasta ostoskassit kädessä ja talkkari tulee naama virneessä. Jaa, sulla on tuolla parvekkeella raivoava mies. Olin että mitäs nyt taas. Olet sen sinne sulkenut. Voi ei! Ei kai se ovi taas mennyt lukkoon! Päästetäänkö se ulos vai jätetäänkö se sinne. Jätetään sinne, ei sitä uskalla sieltä ulos päästää, kyllä sen miehen luonne tiedetään. Joo, sen kädet heilui kuin tuulimyllyllä ja punainen pää pyöri ympyrää kuin riivatulla ja uhkasi tappaa kaikki. Vai niin, hän on sanan käytössään hyvin kiivas, myönnän, tunnen ystäväni hyvin. No, eipä auta, pitää mennä kotiin ja arvioida tilanne aukeaako parvekkeen ovi eli ei. Heippa, nähdään taas.

------

Tuntui että silmät pullistuisivat päästä ulos, olin silmät kiinni oven ikkunassa, että tuleeko se perkeleen talonmies avaamaan tämän oven vai mitä minä teen. Harkitsin, että teen vaatteista köyden, rikon ikkunat ja valun alas. Aaarrghghh! Sieltä tulee talon emäntä. Jumalauta! Se nauraa! Tilanne on vakava ja se nauraa! Kysyy näsäviisaasti, että uskaltaako avata, lupaatko olla kiltisti. Sitten rupesi jo itseäkin naurattamaan, ei tuolle hullulle voi olla vihainen kauaa. Ovi aukesi ja lopulta kumpikaan ei voinut naurultaan liikkua. Eukko pyyteli anteeksi, että näin kävi, tarkoitus se ei ollut. Että hyvä ystävä, ala käymään joogassa, että et niin kovin hermostu aina. Sydärin vielä saat.

Hyvin siinä lopulta kävi. Savolainen soturi rauhoittui ja alkoi valmistautua rauhanturvaaja-asevelien kokoukseen.

Tapasin sen naisen kapakassa. Ajattelin, että neito on vähän erikoinen tapaus mutta semmoiset kestää hyvin entisiä yk-miehiä. Niin siinä kävi, että se tuli minun luo ja alettiin kimppaan. Välillä mietin, että kaikki ei ole ihan niin kuin pitäisi mutta ei kai kukaan ole täydellinen - vaikka itse aika lähellä sitä olenkin.

Ihan tavallista oli siinä arki ensin. Minä kyllä riekuin jonkin verran kylillä ja join viinaa mutta aina tulin takaisin kotiin. Jos vaikka välillä vetelin tyyppejä turpiin niin ei se eukkoa haitannut kun sille olin kiltti.

Sitten eräänä päivänä eukkoni tuli kotiin suoraan Kuopiosta ja raivosi: menin pankinjohtajan puheille ja ilmoitin, että aion ostaa tuon torin laidalla olevan asunnon kolmella miljoonalla. Pankkiukko vaan hoki että katsotaanpas niitä tilin saldoja ja likviditteettiä niin minä huusin sille, että ei saatana katsota! Ne ei sinulle kuulu! Meinasin just käydä sen kimppuun kun poliisit tuli ja vei minut pois. Että voi ihmistä näin kapitalistit kohdella!

Minä ihmettelin ensin mutta tajusin sitten, että jahas, taas mennään. Toissapäivänä oltiin korvasieniä keräämässä niin eukko yhtäkkiä alkoi huutaa, että nyt riittää, että hän ei enää kestä ja meni selälleen ja karjui hulluna. Yritin siltä kysellä, että mistä nyt riivaa niin kuului vaan että aaaarrrrgghhhhh. Varmaan jotain paineita. Mistä lie tulleet. Ei siinä mitään, mentiin kotiin ja tehtiin ruuat. Onneksi muistettiin ryöpätä korvasienet.

Itse olen kyllä rauhallinen luonne noin yleensä. Se, että asuntoni huonekalut ovat huonossa hapessa vasaran jäljistä, on ihan normaalia. Keneltä ei pinna joskus palaisi. Lauteet hakkasin kerran kirveellä kun eukko ei ollut niitä siivonnut. Ei ole sitäkään huolta enää, niitä lauteita. Naapurin vaimoa välillä kävin auttamassa kun sen mies oli reissuissa enkä oikein tajua miksi mun eukko siitä hikeentyi. Apu mikä apu! Olen kyllä kilttinä miehenä aina ollut höveli kaikille!

Sitten yhtenä yönä heräsin siihen kun vierestä kuului: Maksaa! Minä siihen, että mitä? Mikä maksaa? Eukko vaan, että maksaa, haluan maksaa - hirveän matalalla äänellä se sen sanoi, luulin, että mies puhui ennen kuin heräsin kunnolla. Ihan piti vielä selventää, että mitä maksaa? Kuinka paljon? Eukko vaan, että haluan syödä sitä maksaa mitä on jääkaapissa. No höh, syö ihmeessä, sehän on vastapaistettua, siitä vaan, ihan on kilon verran.

Eukko söi sen kaiken, karjahteli vaan välillä. Silloin minusta tuntui, että rakkaus on loppu ja on aika etsiä uusi eukko. Sinä päivänä lähti eukko kävelemään, aikoi lähteä Lappiin kävelemällä. Illalla menin kapakkaan.

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.